Mieli oli todella virkistynyt

Maini Alho-Ylikoski kulkee työmatkansa tavallisesti joukkoliikenteellä. Suvussa esiintyy tyypin 2 diabetesta ja Maini on tietoinen korkeasta sairastumisriskistään. Kokeilusta hän hakee tukea elämäntapamuutokselle, jolla voisi lisätä arkiliikuntaa työmatkapyöräilyn avulla.

Kotiin pyöräillessä kokeilin vaihteiden ja sähköavustustasojen eri kombinaatioita.  Pyöräily tuntui niin keveältä, että saavuin Töölöön tuota pikaa, edes hiki ei kunnolla noussut pintaan, matka 9 km.  Minulla oli matkapuhelimeni SportTracker päällä.  Jaoin sen piirtämän reitin ja tiedot FB:ssä ystävilleni.  Asia tuntui kiinnostavan ja tuli nopeasti n. 30 tykkäystä. 

Maini sai käyttöönsä Tunturin E200-mallin pyörän. Kuva: Valpastin Oy.

Tänä aamuna oli ilo polkea töihin kun aurinko nousi ja kuulsi kauniit värit taivaan rannalle ja meren pintaan.  Reittini on Töölö-Munkkiniemi-Kuusisaari-Lehtisaari-Otaniemi. Reitin varrella oli myös vielä kaunista ruskaa.  Mieli oli todella virkistynyt, oli paljon kauniimpaa katsella maisemia ulkoilmasta käsin kuin auton lasin läpi, puhumattakaan metrosta.  Vastaantulleita pyöräilijöitä piti varoa, niitä oli tähän aikaan vuodesta vielä aika paljon. 

Sähköpyöräkokeilut ovat osa Dumppaa diabetes! -kokeiluja, jotka tähtäävät tyypin 2 diabetekseen ehkäisyyn pysyvien elintapamuutosten kautta. Valpastin Oy:n järjestämät sähköpyöräkokeilut rahoittaa valtioneuvoston kanslian Kokeileva Suomi -hanke ja hankkeen tilaajana on Motiva Oy.  Seuraa kokeiluja somessa tunnisteella #uusityömatka.