Sähköpyörä on aivan hurmaava

HelsinkiKYMP:in Päivi Kulotie kokeilee sähköpyörää arjessaan parin viikon ajan. Päivin työmatka on noin 15 km ja lisäksi hän polkee työasiamatkoja päivän mittaan.

Pari päivää takana. Sähköpyörä on aivan hurmaava. Ensimmäisen ajon tein Elimäenkatu 5 – Olympiaterminaali. Aluksi piti hieman miettiä sopivaa reittiä ja tulin tulokseen, että sähköpyörän ominaisuudet pääsevät hyvin esille mahdollisimman yhtenäisillä reiteillä. Tosin tämä taitaa koskea myös ihan tavallista pyöräilyäkin. Ja ne ylämäet, erittäin miellyttävä kokemus. Vaihteiden ja sähköavun käyttö vaatii hieman totuttelua, että löytää itselleen sopivat vaihteet erilaisiin mäkiin ja liikennetilanteisiin.

Päivi Kulotie tutustumassa sähköpyörään kokeilujen starttitilaisuudessa. Kuva: Maiju Lehikoinen/HelsinkiKYMP

Olen polkenut myös koti-työpaikka-koti matkaa. Yllätyksenä totean, että matka onkin lyhyempi kuin googlella oli katsonut. Vain noin 15 km suuntaansa. Matka-aika on ollut noin 50 minuuttia. Kuten Raimokin totesi, niin pitkillä suorilla sähköpyörä on vähän raskas tai pitää keskittyä polkemaan vähän rauhallisemmin. Töihin päästyäni en ole edes tarvinnut suihkua vaan pelkästään vaatteiden vaihto ja vähän kosmetiikkaa kasvoihin. Se minkä jo muutkin pyöräilijät ovat huomanneet, on tietysti se, että jonkinmoinen vaatekaappi olisi hyödyllinen. Vaikka hiki ei lentänytkään pyöräillessä, vaatteet olisi kiva saada kuivaksi kotimatkaa ajatellen. Säät suosivat nyt tämmöistä peruspyöräilijää, mutta talvisemmalla säällä vaatteet olisivat varmasti märät lumesta ja loskasta.

Kokeilupyörässäni on takakori. Oma satulalaukkuni ei säädöistä huolimatta sopinut tarakan kylkeen. Takakoriin on helppo laittaa laukku kyytiin ja sitoa se siihen parilla mustekalla. Tietokonetta en ole uskaltanut laittaa  tarakan koriin, koska varsinkin kaupunkiajossa on paljon tienylityksiä ja tietysti katukiveyksiä. Tuntuu, että tietokone saa liian monta tärähdystä moisessa kyydissä. Käytössäni on koneelle asianmukainen reppu, jossa laite kulkee turvallisesti mukana. Täytynee kysyä ICT-palveluista heidän mielipidettään tietokoneiden kuskauksesta tarakalla.

Huomenna on luvassa Sörnäistenkatu-Viikki-Sörnäistenkatu.

Tottumiskysymys tämäkin, mutta pyörän sovittaminen muuhun pyöräliikenteeseen on aiheuttanut vähän haastetta. Sähköpyörällä pääsee tekemään kivasti mm. ylämäkiohituksia ja täytyy olla tarkkana vastaantulevien kanssa. Myös suojatieylityksissä/liikkeelle lähtö on rivakampaa kuin tavallisella pyörällä, joten täytyy olla tarkkana.

Täytyy todeta, että työmatka oli huomattavasti vähemmän stressaava kuin kolmella eri kulkuneuvolla kulkeminen (bussi (tai oma auto)-juna-metro jne.). Oma pyöräni kotosalla on jo sen verran haperossa kunnossa, että sillä ei kannata ajaa pitkää matka, joten siitäkin syystä laadukas polkupyörä on elämys ja sähkö tuo siihen vielä vähän lisää kipinää.

Oma ajokin koeajoa parkkihallissa. Kuva: Vapastin Oy

HelsinkiKYMP:in sähköpyöräkokeilut toteuttaa Valpastin Oy. Seuraa somessa tunnisteella #uusityömatka!