Taittopyörän kantaminen on hikistä hommaa

LähiTapiolan Tomi Kaivola kulkee yleensä autolla työmatkat, mutta päätti testata olisiko taittopyörän ja joukkoliikenteen yhdistäminen toimiva ratkaisu.

Ilmoittauduin hetken mielijohteesta mukaan tällaiseen taittopyöräkokeiluun. Ennen kuin sain taittopyörän tiistaina 15.10.2019 ohjeistuksen kera käyttööni, olin jo pariin kertaan perumassa koko ilmoittautumistani. Ajattelin kuitenkin, että kokeillaan nyt, kun kerran tällainen mahdollisuus on! Hieno ja käytännöllinen pyörä, ei siinä mitään, mutta nyt näin viikon kokemuksella ei sittenkään ehkä minun juttu.

Tomi koeajamassa taittista. Kuva: Valpastin Oy

Haaveilin kulkevani enemmän julkisella töihin, kun kotoani lähimmälle bussipysäkille on kaksi kilometriä. Ennen Iso-Omenaa pitää joko vaihtaa toiseen bussiin tai metroon ja Westendin asemalta kävellen töihin muutama sata metriä, tai metrolta kävellen viisitoista minuuttia. Siinähän jo tulee työmatkaan reippailua päivittäin ihan mukavasti (ekologista). 

Menin kerran illalla taittopyörällä partiokololle pyörällä, olihan se helppo ottaa mukaan sisälle eteiseen. Varmasti olin nopeammin puolitoista kilometriä, kun autolla. Toisaalta olisin voinut mennä tavallisella pyörällä ja lukita sen ulos pyörätelineeseen. 

Mietin aamulla ensimmäistä kertaa taittopyörällä töihin lähtiessä, että olisi jo illalla pitänyt katsoa sadevaatteet valmiiksi (tyhmästä päästä kärsii koko ruumis). Vedenpitävät ulkohousut farkkujen päälle, ulkoilukengät jalkaan ja vedenpitävä ulkoilutakki päälle. Lisäksi kypärähuppu päähän, niin ei viima jäädytä päätä (eihän sitä voi pyöräillä hitaasti pappatyyliin…). 

Kuva matkan varrelta. Kuva: Tomi Kaivola.

Bussia odottaessa jo vähän jännitti ja eihän se taitto heti mennyt ihan putkeen harjoituksesta huolimatta, oppia ikä kaikki… Iso-Omenassa jäin bussista pois ja kannoin pyörää liukuportaissa metroon. Ainakin kolme henkilöä ohittivat minut tönien ja puhisten itsekseen, kun eivät kunnolla vierestä mahtuneet. Mitään eivät sanoneet ja itsekseni mietin, että olisivat voineet vaikka suunsa avata ja sanoa ”Anteeksi”. Metromatka menikin hyvin ja Tapiolan metroasemalla odotti kuudet liukuportaat. Maan pinnalla alkoivat jo kädet puutua, sekä hiki nousta selkään (taittopyörä ei ole kevyimmästä päästä). Tästä sitten ”pintakaasulla” työpaikalle, niin ei ole vielä suurempi hiki selässä, pintakaasu jäi haaveeksi ja hiki selässä töissä… 

Taittis tien päällä. Kuva: Tomi Kaivola

Työpaikalta takaisin metrolle ja aamusta oppineena käytin hissejä, joita olikin sitten vain kaksi, jotta pääsin laituritasolle asti. Iso-Omenan päässä pitikin sitten kantaa taittopyörää varmaan kaksisataa metriä, ennen kuin pääsin bussille. Ja taas oli selkä hiestä märkänä ja kädet puutuneet. Olisiko sittenkin pitänyt jossain välissä vain avata pyörä ja taluttaa se. Toisaalta se olisi sitten taas pitänyt taittaa kasaan ennen bussikyytiä. Bussipysäkiltä matka kotiin sujuikin sitten taas mukavasti maisemia katsellen sen pari kilometriä. 

Summa summarum, hieno keksintö ja idea, mutta itselleni tämä ei ole se toimivin ratkaisu tällä hetkellä.  Lisähaasteen tuo lasten harrastuskuljetukset, eli en vain ehdi julkisilla ajoissa kotiin. Lisäksi työmatkallani aiheuttaa vain liikaa säätöä etsiä miesten pukuhuoneesta vapaata pukukoppia (jota siellä tällä hetkellä ei ole) ja se alkuperäinen ajatus (kulkea työvaatteissa pyörällä hikoilematta) ei vain toteudu.
Valitsen tällä hetkellä oman auton (20-25 min.), kun vastaava matka julkisilla kävellen kestää 50-55 min. ja taittopyörällä 40-45 min. 

PS. Monet tuttavani kysyivät heti, onko tuo sähköpyörä. 

Taittopyöräkokeilut ovat osa Espoon kaupungin hanketta, jonka tavoitteena on edistää kestäviä kulkutapoja espoolaisilla työpaikoilla. Hanke saa liikkumisen ohjauksen rahoitusta Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta.